Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti on myönnetty KLINGER Finland Oy:lle myös vuodelle 2026. Sertifikaatti myönnetään vain taloudellisesti vahvimmille ja vastuullisimmin toimiville yrityksille, ja se on osoitus pitkäjänteisestä, hyvin johdetusta liiketoiminnasta.
Platina-tason saavuttaa vain 5 % suomalaisista yrityksistä, mikä kertoo KLINGER Finlandin poikkeuksellisen vakaasta taloudellisesta asemasta ja luotettavuudesta niin asiakkaille, yhteistyökumppaneille kuin muille sidosryhmille.
Mitä Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti kertoo KLINGER Finlandista?
Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa -luottoluokitukseen ja tiukkoihin kriteereihin. Sertifikaatti kertoo, että yritystä on johdettu hyvin ja että se on sertifikaatin myöntämishetkellä ollut hyvässä tai erinomaisessa taloudellisessa kunnossa.
Sertifikaattia myönnettäessä tarkastellaan muun muassa, että yritys:
- on aktiivinen eikä ole selvitystilassa, saneerauksessa tai konkurssissa
- kuuluu ennakkoperintärekisteriin
- omaa henkilö- ja liikevaihtoluokkatiedot
- täyttää vähintään AA+ -tason Rating Alfa -luottoluokituksen
- on Platina-tasolla saavuttanut vähintään AA+ -luokituksen vähintään viiden vuoden ajan
KLINGER Finland Oy on kuitenkin ylittänyt nämä vaatimukset selvästi. Yhtiö on kuulunut korkeimpaan AAA Diamond -luottoluokkaan yhtäjaksoisesti yli 10 vuoden ajan. Tähän luottoluokkaan kuuluu vain 3,3 % suomalaisista yrityksistä, mikä korostaa KLINGER Finlandin poikkeuksellisen vahvaa ja kestävää taloudellista asemaa.
Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti on samalla merkki siitä, että yritys luo voimaa suomalaiseen talouselämään nyt ja tulevaisuudessa. Taloudellinen vakaus, vastuullinen johtaminen ja pitkäjänteinen kehittäminen luovat edellytykset kestävälle kasvulle myös muuttuvassa toimintaympäristössä.
Luottamusta, kilpailuetua ja jatkuvuutta
Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti tuo merkittäviä hyötyjä niin yritykselle kuin sen sidosryhmille. Taloudellisesti vahva yritys herättää luottamusta, parantaa kilpailukykyä ja luo edellytykset pitkäjänteiselle kehitykselle.
Vahva taloudellinen asema mahdollistaa:
- investoinnit innovaatioihin ja kehitykseen
- paremman riskienhallinnan myös haastavina aikoina
- rahoituksen saatavuuden ja toiminnan jatkuvuuden
- osaavien työntekijöiden houkuttelemisen ja sitouttamisen
- suomalaisen teollisuuden ja talouselämän vahvistamisen pitkällä aikavälillä
Sertifikaatti on samalla myös ylpeydenaihe, joka kertoo koko henkilöstön tekemästä pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä.
Osa kansainvälistä KLINGER-konsernia
Osana kansainvälistä KLINGER-konsernia KLINGER Finland toimii kestävän liiketoiminnan periaatteiden mukaisesti ja tukee sekä suomalaista että globaalia teollisuutta luotettavilla ratkaisuilla.
Tarjoamme tiivisteitä, venttiileitä, tuotemerkinnän- ja kameravalvonnan ratkaisuja sekä koneautomaation komponentteja monille kriittisille teollisuudenaloille, kuten kemianteollisuuteen, elintarvike- ja lääketeollisuuteen sekä kaivos- ja terästeollisuuteen. Ratkaisumme on suunniteltu kestämään aikaa ja täyttämään vaativimmatkin käyttöolosuhteet.
”Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti on vahva osoitus siitä, että toimintamme perustuu vakaalle pohjalle. Haluamme kiittää asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme luottamuksesta ja sitoutumisesta. Tavoitteemme on jatkaa suomalaisen teollisuuden luotettavana kumppanina myös tulevaisuudessa ja luoda omalla toiminnallamme voimaa talouselämään pitkällä aikavälillä”, toteaa KLINGER Finlandin toimitusjohtaja Esa Virtanen.