Räätälöityä etiketöintiä kotimaisella etiketöintilaitteella

Ventus is a Finnish Labeling Machine

KLINGER Finland valmistaa kotimaisia etiketöintilaitteita, ainoana Suomessa. Tammikuussa yritys julkisti uuden Ventus X-series -tuotesarjan, jonka ensimmäinen malli X6 korvaa aiemmat Ventus 520- ja 620-mallit.

KLINGER on itävaltalainen perheyritys ja yksi maailman johtavista tiivisteiden, venttiilien sekä mittausinstrumenttien valmistajista ja toimittajista. KLINGERillä on 18 tuotantolaitosta ympäri maailman, ja kaikkiaan se toimii yli 60 maassa reilun 3 000 työntekijän voimin. Konsernin liikevaihto on lähes 700 miljoonaa euroa. Kaikki KLINGERin yritykset toimivat maissaan itsenäisesti; vaikka päälinjat tulevat omistajalta, tuotelinjoista voidaan päättää paikallisesti.

Suomessa KLINGER Finland palvelee asiakkaitaan laajalla tuotevalikoimalla ja asiantuntemuksella, joka kattaa konsernin päätuoteryhmien lisäksi myös tuotemerkinnän, teollisen valvonnan sekä koneautomaation ratkaisut. KLINGER Finland työllistää noin 150 henkilöä, ja sen toimisto-, tuotanto- ja varastotilat sijaitsevat Kirkkonummen Masalassa. Tytäryhtiö ECONOSTO Oy toimii Kuopiossa ja KLINGER Baltic Tallinnassa.

Pyöreitä vuosia

Työsuhteet yrityksessä ovat pitkiä: Uuden Ventus X-series -etiketöintilaitesarjan tuotannossa mukana ollut tekninen päällikkö Riku Ajanti on ollut talossa jo 30 vuotta. Ura alkoi kesätöistä yrityksen huollossa vuonna 1995, josta hän eteni keikkahommien kautta tekniseksi päälliköksi. Myyntijohtaja Jari-Pekka Eskelinen aloitti KLINGER Finlandilla vuonna 2008. Hän työskenteli ensin yhdeksän vuotta teknisissä palveluissa ja siirtyi sen jälkeen myyntiin. Myyntijohtajana hän aloitti vuoden 2025 alussa.

Ventus-etiketöintilaitteita on valmistettu vuodesta 1994 lähtien. Alun perin tuotemerkintäratkaisuja tarjonnut yhtiö oli oma kokonaisuutensa, kunnes fuusioitui muuhun yritykseen. Tuotemerkintä täytti vuonna 2025 60 vuotta, KLINGER Finland 85.

– Ventus on tietääksemme ainoa täysin kotimainen etikettiapplikaattori, ja siitä olemme ylpeitä, Eskelinen sanoo.

– Myös Ventuksen ohjelma ja koneistusosat tehdään meillä Suomessa, Ajanti lisää.

Kestävää teknologiaa

Etiketöintilaitteiden elinkaari on pitkä, ja ne on suunniteltu kestämään teollisessa käytössä vuosikymmeniä. Nyt tehty uudistus on ensimmäinen yli 10 vuoteen. Tulostuskoneistoja on tosin päivitetty useampaan kertaan. Modernisointia tarvittiin lähinnä laitteen käyttöliittymään, esimerkiksi kielivaihtoehtoja kaivataan nykyään enemmän. Käyttöliittymä on myös mukautettavissa asiakaskohtaisesti. Ventus X6 on saatavilla lisäksi RFID-optiolla, eli siihen voidaan sisällyttää viallisten RFID-tagien automaattinen poistoyksikkö, joka tunnistaa ja poistaa virheelliset tagit ennen kiinnitystä.

80 prosenttia KLINGER Finlandin etiketöintilaitteista menee vientiin ympäri Eurooppaa. Pisimmillään laitteita löytyy Kiinasta asti. Kaikkiaan Ventus-etikettiapplikaattoreita on myyty teollisuuden käyttöön jo noin 4 500 kappaletta. Niitä myydään eniten suomalaisten integraattoreiden ja kokonaistoimittajien kautta, mutta omia jälleenmyyjiä yrityksellä on myös Puolassa, Tšekissä, Turkissa, Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa. Tammikuun lopussa KLINGER Finlandilla järjestettiin lanseeraustilaisuus kaikille ulkomaisille jälleenmyyjille.

Ventus X-series ja muut merkintälaiteratkaisut ovat esillä PacTec-messuilla Helsingin Messukeskuksessa, osastolla 3c29. Maaliskuun lopussa matkataan puolestaan LogiMAT-messuille Stuttgartiin etsimään lisää jakelijoita.

Räätälöidyt ratkaisut

KLINGER Finlandin kilpailuetu on Ajannin ja Eskelisen mukaan se, että tuotteet pystytään valmistamaan juuri asiakkaiden tarpeiden mukaan.

– Meillä kaikki on omissa käsissä Ventuksen ohjelmaa myöten, Ajanti sanoo.

– Asiakkailla on usein tarve laitteiden muokkauksille juuri heidän tarpeisiinsa sopiviksi ja asiakaskohtaiset räätälöinnit ovatkin vahvuutemme, Eskelinen lisää.

KLINGER Finland tarjoaa etiketöintiin kokonaisratkaisun, joka kattaa laitteet ja kulutustarvikkeet. Etiketit valmistetaan Suomessa Keuruulla yhteistyössä sopimusvalmistajan kanssa.

– Bisnes on odottavaa, kuten muillakin toimialoilla. Vientikauppa on tosin jo piristymään päin ja kotimaa seuraa varmasti perässä, Ajanti sanoo.

– Sinänsä asiat ovat hyvällä mallilla, nykyään kaikki merkitään. Uudet merkintätavat vaativat laite- ja kamerapäivityksiä valmistajilta ja Fazerin innoittama 2D-koodin pilotti herättää keskustelua, Eskelinen kertoo.

2D-koodi tuo lisäarvoa

KLINGER Finland on toiminut elintarvikepuolella pitkään ja tekee yhteistyötä lähes kaikkien alan toimijoiden kanssa. Suurin osa asiakkaista on valmiita laitteistojen päivittämiseen.

– Suurin työ ovat rajapinnat tuotannonohjauksen ja tulostimien välillä. Nykyään jo useiden valmistajien tulostimet pystyvät tekemään 2D-koodia. Suurempi investointitarve ovat kamerat, joilla voidaan varmistaa, että koodi on luettavissa. Kamerat ovat hyvä asia myös laadunvarmistuksen vuoksi, Eskelinen sanoo.

Lisääntyvien viranomaisvaatimusten vuoksi koodin taakse vaaditaan Ajannin mukaan entistä enemmän merkintöjä.

– On ikuinen ongelma, ettei pakkauksen tila riitä. Nyt esimerkiksi tuoteseloste voidaan laittaa pakkaukseen suomeksi ja lisätä muut kielet koodin taakse. Koodin taakse voidaan laittaa myös esimerkiksi kampanjoita ja arvontoja. Koodin koko ei muutu, siinä on paljon potentiaalia ja sen kautta voidaan saada lisäarvoa, sanoo Eskelinen.

Lue lisää KLINGER Finlandin tuotemerkintäratkaisuista ja tutustu uuteen kotimaiseen Ventus X6 -etiketöintilaitteeseen:


Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Pakkausyhdistys ry:n tuottamassa Pakkauslehden numerossa 1|26, joka julkaistiin 16.2.2026.

Ota yhteyttä