Kaupintavarasto teollisuudelle – uusi palvelu Kokkolassa

Kokkolan Kaupintavaraston avajaiset

KLINGER Finland vietti Kokkolan uuden kaupintavaraston avajaisia syksyllä, ja tapahtuma keräsi mukavasti kävijöitä alueen teollisuudesta. Lämmin kiitos kaikille avajaisiin osallistuneille – oli hienoa kohdata asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja uusia tuttavuuksia sekä keskustella teollisuuden arjen tarpeista ja ratkaisuista.

Avajaisten jälkeen toiminta on käynnistynyt täydessä laajuudessaan. KLINGER Finlandin uusi kaupintavarasto Kokkolassa tuo palvelun entistä lähemmäs alueen teollisuutta. Kokkola Industrial Parkin alueella, osoitteessa Paristotie 15 (Keltainen talo), sijaitseva toimipiste palvelee erityisesti tiivisteiden, venttiilien ja niiden oheistuotteiden nopeita ja ennakoivia tarpeita aivan teollisuuskeskittymän ytimessä.

Kaupintavarasto teollisuuden kriittisiin tuotteisiin

Kaupintavarasto on kehitetty teollisuuden kulutustavaratyyppisille, mutta prosessin toiminnan kannalta elintärkeille tuotteille. Palvelu kattaa tiivisteet, venttiilit ja oheistuotteet, joiden hyvä saatavuus on keskeistä tuotannon häiriöttömälle toiminnalle.

Paikallinen varasto mahdollistaa tuotteiden saatavuuden suoraan hyllystä ilman pitkiä toimitusaikoja. Samalla asiakkaan omaan varastoon ei sitoudu pääomaa, ja kriittiset tuotteet ovat käytettävissä silloin, kun niitä tarvitaan.

Kaupintavarasto Kokkolassa palvelee täydessä toiminnassa

Uusi toimipiste vahvistaa KLINGER Finlandin paikallista palvelua ja tuo teollisuudelle varmuutta arkeen nopean, joustavan ja luotettavan saatavuuden ansiosta.

Kaupintavarasto on asiakkaiden käytettävissä joustavasti myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Tarvittaessa tuotteiden nouto onnistuu 24/7, ja asiointi sovitaan tapauskohtaisesti. Käytännössä asiakkaat voivat olla yhteydessä suoraan KLINGER Finlandiin, jolloin paikalle tullaan tarpeen mukaan tai sovitaan noudosta tilanteeseen sopivalla tavalla.

Poikkea käymään tai ota yhteyttä – KLINGER Finlandin kaupintavarasto Kokkolassa palvelee teollisuutta.

Yhteydenottolomake

"*" näyttää pakolliset kentät

Yhteydenottoni koskee seuraavaa tuoteryhmää tai aihetta:*
Ota yhteyttä