Avoin työpaikka: Tekninen myyjä anturitiimiin, hakuaika 4.11. – 18.11.2026

Avoin työpaikka: Tekninen myyjä anturitiimiin, hakuaika 6.11. - 25.11.2026

KLINGER Finland Oy hakee nyt Teknistä myyjää anturitiimiin 

Jatkuvan kasvun turvaamana vahvistamme koneautomaation anturi- ja moottoritiimiä. Etsimme teknistä myyjää asiakaskeskeiseen rooliin kasvattamaan liiketoimintaa. Huolehdit KLINGER Finlandin olemassa olevien asiakkaiden tarpeista sekä osallistut aktiivisesti uusasiakashankintaan.

Myyntiprosessissa teet asiakkaan kanssa tarkemman tarvekartoituksen, jonka perusteella suunnittelet sopivan ratkaisuehdotuksen kustannusarvioineen yhdessä asiantuntevan KLINGER-tiimin ja päämiestemme kanssa. Kokeneena myyjänä johdat tarjousprosessia määrätietoisesti päätökseen asti. Tehtävääsi sisältyy myynnin ohella asiakasviestien käsittelyä ja tarvittavaa päämiesyhteydenpitoa.

Tulet teknisenä myyjänä osaksi koneautomaation anturi- ja moottoritiimiä, johon kuuluu lisäksesi kuusi henkilöä. Toimipisteesi sijaitsee pääkonttorillamme Kirkkonummen Masalassa, mutta asiakkaamme ovat koko Suomen alueella, joten asuinpaikkasi voi olla myös Keski-Suomessa tai Pirkanmaan seudulla. Raportoit työssäsi myyntipäällikölle.

Minkälaista osaajaa haemme?

Hallitset jo entuudestaan kokonaisratkaisujen myyntityön nykyasiakkaiden huolenpidosta uusasiakashankintaan. Arvostamme aikaisempaa kone- ja laiteautomaation teknistä tuntemusta sekä kokemusta teknisestä myynnistä. Asiakaskentän tuntemus entuudestaan sekä antureiden ja askel-/servomoottoripuolen perustietojen osaaminen ovat suureksi eduksi. Yleisimpien Microsoft 365-ohjelmien hallinta on sinulle rutiinia.

Olet ulospäinsuuntautunut, myyntihenkinen ja nautit asiakkaiden kanssa työskentelystä. Ymmärrät asiakkaiden prosesseja ja haet tiimin kanssa parhaat ratkaisut asiakkaalle. Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Tehtävässä luet ja tuotat tekstiä molemmilla kielillä. Olet lisäksi päivittäin yhteydessä päämiehiin ja asiakkaisiin, joista osan kanssa kommunikoidaan englanniksi.

Työ on asiakaskäyntien myötä liikkuvaa, joten ajokortti on välttämätön. Matkapäiviä arvioidaan kertyvän noin 50-60 vuodessa.

Mitä tarjoamme?

Työsuhteesi on vakituinen ja kokoaikainen. Palkkahaitari on noin 3 500 € – 4 800 €/kk, joka muodostuu pohjapalkasta (n. 70 %) ja myyntiin perustuvasta provisio-osasta (n. 30 %). Lopullinen aloituspalkka neuvotellaan tarkemmin työsuhdeneuvottelussa aikaisempaan vastaavaan työkokemukseen perustuen. Kerrothan hakemuksessasi perustellun palkkatoiveesi.

Toivottu aloitus tehtävässä on joulukuussa tai sopimuksen mukaan mahdolliset irtisanomisajat huomioiden. KLINGER Finlandilla on käytössä hybridityöskentelymalli, jota tässäkin tehtävässä on mahdollisuus hyödyntää.

Palkkauksen ohella yhtiöllämme on ajantasaiset henkilöstöedut mm. kattavasta työterveyshuollosta kulttuuri- ja liikuntaetuihin sekä mahdollisuus täyssähköautoon autoetuna. Onnistumisesi tehtävässä varmistamme kattavalla perehdytyksellä sekä tarjoamalla tarvittavaa koulutusta tehtävään. Lisätietoa työskentelystä KLINGERillä löydät verkkosivujemme uraosiosta: Ura KLINGERillä – KLINGER Finland.

Rekrytoinnin eteneminen ja aikataulut

Hakuaika päättyy 18.11.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Hakemusten käsittelyn sekä ensimmäisen vaiheen haastattelut hoitaa yhteistyökumppanimme ATA Henkilöstöpalvelut. Toisen kierroksen haastattelut ja valinnat tekee KLINGER Finland Oy. Työsuhde solmitaan KLINGER Finlandin kanssa.

Lisätietoja tehtävästä ja rekrytoinnista saat ATA:lta: Elina Petäjäniemi, elina.petajaniemi@atarekry.fi tai 0505704082.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

KLINGER Finland Oy

KLINGER Finland Oy on teknisen alan maahantuontiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan toimintavarmuuttaan kehittämällä yhdessä kokonaisvaltaisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja, joilla he saavuttavat tavoitteensa. Laadukkaat tuotteet, johtava asiantuntemus ja joustava asiakaspalvelu ovat toimintamme perusta. KLINGER Finlandilla on yli 85 vuoden kokemus teknisestä erikoiskaupasta.

Teollisuusventtiilit ja niiden automaatio sekä teollisuustiivistäminen ja merkintälaiteratkaisut ovat KLINGER Finlandin vahvinta osaamista, ja yhtiö on Suomessa näiden johtava maahantuoja ja toimittaja. Lisäksi tuotevalikoimiimme kuuluvat automaatiokomponentit sekä kameravalvontajärjestelmät ja -laitteet.

Osoituksena vastuullisesta yritystoiminnasta KLINGER Finland Oy:llä on sertifioitu toimintajärjestelmä, joka pohjautuu

  • ISO9001:2015 Laadunhallintajärjestelmään
  • ISO14001:2015 Ympäristöjärjestelmään sekä
  • ISO45001:2018 Työterveys ja turvallisuus -standardeihin

KLINGER Finland Oy:n liikevaihto on yli 58 MEUR ja meitä on noin 150 henkeä. Olemme osa kansainvälistä KLINGER-konsernia, joka toimii maailmanlaajuisesti 719 MEUR liikevaihdolla lähes 3100 hengen voimin.

Meillä tehdään onnellisia työntekijöitä

Tutustu millaista on ura KLINGERillä ja miksi sinun kannattaisi liittyä joukkoomme!

Ota yhteyttä