KLINGER Finland hakee Aluemyyntipäällikköä venttiilimyyntiin
Aluemyyntipäällikkönä tehtävänäsi on tekninen myyntityö teollisuuden asiakkaille. Huolehdit KLINGER Finlandin olemassa olevista asiakkaista sovitun mallin mukaisesti ja etsit lisämyynnin mahdollisuuksia.
Nykyasiakkaiden hoidon lisäksi arjessa haet liiketoiminnan kasvua aktiivisella uusasiakashankinnalla. Tunnet uusmyynnin prosessin laadukkaasta prospektoinnista tarjousvaiheeseen sekä kaupan kotiuttamiseen saakka. Hoidat myyntiprosessia itsenäisesti, olet aktiivinen myyjä ja osaat johtaa myyntiprosessia johdonmukaisesti päätöksentekoon saakka. Säännöllinen kontaktointi, uus- ja nykyasiakkaiden tapaaminen sekä tapaamisten sopiminen ovat olennainen osa arkeasi.
Tulet aluemyyntipäällikkönä osaksi venttiilitiimiä, joka koostuu lisäksesi neljästä-viidestä myyjästä, esihenkilöstä ja myyntijohdosta. Lisäksi myynnin apunamme on osaava myynnin tuen tiimi sujuvoittaen ja nopeuttaen venttiilimyyntimme päivittäisiä tehtäviä.
Toimipisteesi sijaitsee Masalassa ja työroolisi on liikkuva, kuukaudessa matkapäiviä kertyy keskimäärin 10. Asuinpaikkakuntasi voi olla myös Uudenmaan ulkopuolella. Raportoit tehtävässäsi myyntiryhmän päällikölle ja työviikkosi voit rakentaa hyvinkin itsenäisesti annettujen raamien puitteissa.
Tehtävän alussa, perehdytysvaiheessa tulet osallistumaan kattaviin koulutuksiin KLINGER Finlandin pääkonttorilla Masalassa. Perehdytysaikana matkapäiviä Masalaan kertyy 3-4 viikossa siihen saakka, kunnes tuotteemme ja palvelumme tulevat sinulle riittävän tutuiksi.
Minkälaista osaajaa haemme?
Haemme aktiivista, asiakasrajapinnassa viihtyvää henkilöä, jolle on jo muodostunut näyttöjä ja kokemusta myynnin tai teknisen myynnin tehtävistä. Soveltuva koulutuksesi voi olla kaupallinen tai tekninen. Koulutusta tärkeämpää meille on, että hallitset ja ymmärrät teollisuuden kunnossapitoa ja niihin liittyviä ratkaisuja. Teollisuusventtiileistä sinulla on riittävä perusymmärrys.
Olet myös innostunut opiskelemaan jatkuvasti kehittyvää alaa sekä hahmotat erilaisten venttiilien myynnillisiä mahdollisuuksia ja osaat tuoda niitä aktiivisesti esiin asiakkaiden tarpeita varten.
Sinun tulee pystyä kommunikoimaan sujuvasti suomen ja englannin kielellä, suullisesti ja kirjallisesti. Päämiesten järjestämät koulutukset ovat englanninkielisiä. Saksan ja ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksi, muttei ole välttämätön. IT-taitojesi tulee olla ajantasaiset, erityisesti excel-taitoja tarvitset päivittäin.
Työnkuva on asiakaskäyntien myötä liikkuva, joten ajokortti on välttämätön.
Mitä tarjoamme?
Työsuhteesi on vakituinen ja kokoaikainen. Tehtävän palkkahaitari on 4000 – 6000 euroa kuukaudessa. Tehtävän palkka muodostuu pohjapalkasta sekä provisiosta.
Palkkauksen ohella yhtiöllämme ovat ajantasaiset henkilöstöedut mm. kattavasta työterveyshuollosta kulttuuri- ja liikuntaetuihin, vuosibonusmalliin sekä mahdollisuus täyssähköautoon autoetuna.
Onnistumisesi tehtävässä varmistamme riittävällä perehdytyksellä sekä tarjoamalla tarvittavaa koulutusta tehtävään.
Lisätietoa työskentelystä KLINGERillä löydät verkkosivujemme uraosiosta: Ura KLINGERillä – KLINGER Finland.
Rekrytoinnin eteneminen ja aikataulut
Hakuaika on 14.1. – 25.1.2026 ja käsittelemme hakemuksia sekä aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Hakemuksessasi kuulemme mielellämme osaamisestasi ja miksi olisit sopiva juuri tähän aluemyyntipäällikön tehtävään.
Hakemuskäsittelyt ja ensimmäisen vaiheen haastattelut hoitaa yhteistyökumppani ATA Henkilöstöpalvelut Oy, toisen kierroksen haastattelut ja valinnat tekee KLINGER Finland Oy. Työsuhde solmitaan KLINGER Finlandin kanssa.
Lisätietoja tehtävästä sekä rekrytoinnista saat ATA:lta Elina Petäjäniemi, puh. 050 570 4082 tai elina.petajaniemi@atarekry.fi
Toivottavasti kuulemme sinusta pian!
KLINGER Finland Oy
KLINGER Finland Oy on teknisen alan maahantuontiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan toimintavarmuuttaan kehittämällä yhdessä kokonaisvaltaisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja, joilla he saavuttavat tavoitteensa. Laadukkaat tuotteet, johtava asiantuntemus ja joustava asiakaspalvelu ovat toimintamme perusta. KLINGER Finlandilla on yli 85 vuoden kokemus teknisestä erikoiskaupasta.
Teollisuusventtiilit, tiivisteet, merkintälaiteratkaisut, koneautomaation anturit ja moottorit sekä kameravalvontajärjestelmät ovat KLINGER Finlandin vahvinta osaamista, ja yhtiö on Suomessa näiden johtava maahantuoja ja toimittaja.
Osoituksena vastuullisesta yritystoiminnasta KLINGER Finland Oy:llä on sertifioitu toimintajärjestelmä, joka pohjautuu
- ISO9001:2015 Laadunhallintajärjestelmään
- ISO14001:2015 Ympäristöjärjestelmään sekä
- ISO45001:2018 Työterveys ja turvallisuus -standardeihin
KLINGER Finlandin liikevaihto on noin 58 MEUR ja meitä on noin 140 henkeä. Kansainvälinen KLINGER-konserni toimii maailmanlaajuisesti 686 MEUR liikevaihdolla noin 3000 hengen voimin.
Meillä tehdään onnellisia työntekijöitä
Tutustu millaista on ura KLINGERillä ja miksi sinun kannattaisi liittyä joukkoomme!